Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2015

Blood moon

Mikä on verikuu?

Verikuu on nimitys kuulle täydellisen kuunpimennyksen aikana. Täydellisessä kuunpimennyksessä kuu jää kokonaan maapallon varjoon. Kuu ei silti häviä kokonaan näkyvistä, vaan näyttäytyy tumman punaisena. Punaisesta väristä johtuu nimitys ”verikuu”.

Syyskuun 28. 2015 tapahtuva kuunpimennys on vielä siitä harvinainen, että kuu on ns. ”superkuu” eli lähimpänä maata kiertoradallaan. Tästä syystä kuu näyttää tavallista suuremmalta.

Calendar

Mikä on viikko?

Aika jaetaan yleensä pienempiin osiin, jotta eri yhteyksissä olisi helpompi ilmaista ja hahmottaa ajan kulumista. Esim. on helpompi sanoa, että lapsi on viisi vuotta, kuin 438000 tuntia vanha.

Osa ajan yksiköistä perustuu taivaankappaleiden liikkeisiin.

Vuosi on se aika, jossa maapallo menee kerran auringon ympäri
Kuukausi on aika, jossa kuu menee maan ympäri
Vuorokausi on aika, jossa maa pyörähtää itsensä ympäri.

Näiden lisäksi on sitten kehitetty muita yksikköjä, kuten viikko ja tunti helpottamaan ajan ilmaisua. Kuukausi on päätetty jakaa neljään seitsemän päivän mittaiseen viikkoon ja päivät on jaettu 24 tuntiin.

Viikko on vanha keksintö, mutta se ei ole aina kaikkialla ollut 7 päivän mittainen. Raamatussa jumala luo maailman seitsemässä päivässä, mutta ajatus on vanhempi.

Erään selityksen mukaan luku seitsemän tuli seitsemästä aikoinaan havaitusta taivaankappaleesta. Päivien nimet tietyissä kielissä edelleen viittaavat taivaankappaleisiin.

Sunnuntai, Sunday on Auringon päivä
Saturday, Lauantai on Saturnuksen päivä
Maanantai, Monday on Kuun päivä

Digestive system

Miksi tulee kakka?

Little green boy with shit
Pikkumies ja kakka

Kakka, eli uloste on peräaukosta, eli pyllystä tulevaa jätettä. Se on se osa ruuasta, joka jää jäljelle, kun hyödylliset ravintoaineet käytetään hyväksi. Ruoka on tavallaan ihmisten ”polttoainetta” samalla tavalla kuin autoissa bensa. Auton pakoputkesta tulee pakokaasua ja ihmisen pyllystä tulee kakkaa.

Vaikka elimistö ei voi käyttää kakassa olevia aineita hyväksi, kasvit sen sijaan voivat. Siksi esimerkiksi lehmän tai kanan kakka on hyvä lannoite ja sillä saadaan kasvit kasvamaan hyvin. Sitten kasvit syödään ja niistä tulee uutta kakkaa. Näin luonnon kiertokulku toimii.
Human

Miksi on nainen?

Monet eliölajit voidaan jakaa sukupuoliin eli lajin lähes kaikki yksilöt voidaan luokitella kahteen eri tyyppiin – uroksiin tai naaraisiin. Ihmisistä puhuttaessa urokset ovat miehiä tai poikia ja naaraat naisia tai tyttöjä.
Lasten tai poikasten tekemiseen yleensä tarvitaan sekä mies, että nainen, mutta ei aina. Esim. kastemadot ovat yhtä aikaa molempia – miehiä ja naisia. Ihmisten suhteen lapsien tekemiseen tarvitaan kuitenkin mies, sekä nainen – eli lapsen isä ja äiti.
Steamy Window

Mistä höyry tulee saunan oveen?

Ilmassa on yleensä aina vesihöyryä seassa. Etenkin saunassa vettä on ilman seassa paljon, sillä sitä heitetään kiukaalle, josta kuumat kivet sen höyrystävät.
Vedellä on kolme olomuotoa: nestemäinen vesi, kiinteä jää ja vesihöyry. Alle 0-asteinen vesi on tavallisesti jäätä ja yli 100-asteinen höyryä. Saunassa lasinen ovi on toiselta puolelta kylpyhuoneen puolella ja kosketuksissa viileämmän ilman kanssa. Tämän takia ovi on viileämpi, kuin saunan ilma. Kun saunan ilmassa oleva kuuma vesihöyry osuu viileään oven, se tiivistyy vedeksi. Tätä ilmiötä kutsutaan kondensaatioksi.
Saman ilmiön voit nähdä vaikka metallisissa kylmävesiputkissa. Putket ”hikoilevat”, koska ne ovat niin kylmiä, että saavat ilmassa olevan vesihöyryn tiivistymään vedeksi.
Myös ihmisen uloshengittämä ilma on lämmintä ja vesipitoista. siksi kovalla pakkasella hengitys höyryää. Voit kokeilla myös hönkäistä ikkunaan tai peiliin – siihen syntyy samanlaista vesihöyryä, kuin saunan lasioveen.
Carrots

Mistä porkkana tulee?

Porkkana on maassa kasvava juures. Porkkanan maan päällä kasvavaa osaa ei normaalisti käytetä ruuaksi, mutta maan sisällä kasvava juuri on herkullista ja terveellistä purtavaa. Juuri sisältää runsaasti A-vitamiinin esiastetta beta-karoteenia, joka antaa sille oranssin värin. Porkkana on perunan jälkeen Suomen suosituin juures; sitä syödään jopa yhdeksän kiloa henkeä kohden vuodessa.
Porkkanat ovat yleensä oransseja, mutta myös valkoisia, violetteja, keltaisia ja punaisia porkkanoita on olemassa. Porkkana on kasvina sukua koiranputkelle. Saduissa ja piirretyissä porkkanat ovat yleensä jänisten lempiruokaa. Porkkana ei villinä esiinny Suomessa, joten suomalaiset jänikset syövät yleensä porkkanan sijaan myös muiden kasvien juuria ja versoja.
Joghurt

Mistä Jogurtti tulee?

Cow
Lehmä

Jogurtti, tai jukurtti on maitoa, joka on hapatettu maitohappobakteerien avulla. Jogurtin valmistus on lähellä piimän ja viilin valmistusta Myös voi ja juusto valmistetaan maidosta hapattamalla. Ennen 1900-luvun alkua jogurttia syötiin varsinkin Kaakkois-Euroopassa, Keski-Aasiassa, Lähi-idässä ja Intiassa. Myös Suomessa pienimuotoisen karjatalouden aikana talven varalle valmistettu säilyvä piimä muistutti jogurttia.

Perinteisesti jogurttia on tehty haihduttamalla maitoa ensin kolmanneksen verran lämmittämällä sitä hiljaisella tulella, jolloin siitä tulee paksumpaa
Voit kokeilla jogurtin valmistamista myös kotona vaikkapa yhdessä äidin tai isän kanssa.
Tarvitset purkillisen maitoa ja siemeneksi puoli purkillista Bulgarian jogurttia. Maito keitetään kattilassa ja sitten sen annetaan jäähtyä alle 50-asteiseksi. Jäähtyneeseen maitoon sekoitetaan jogurtti – voit lisätä maitojauhetta jos haluat jogurtista sakeampaa. Seos laitetaan sitten kulhoihin tai lasipurkkeihin ja laitetaan lämpimään paikkaan tekeytymään 4-7 tunniksi. Hyvä konsti on lämmittää uuni 50 asteeseen ja sitten sammuttaa se ja laittaa purkit sinne.
Valmista jogurttia voi maustaa sokerilla ja esimerkiksi banaanilla. Omatekoinen jogurtti säilyy jääkaapissa noin viikon (pinnalle voi muodostua heraa)
shopping bag

Miksi on kauppakassi?

Little Green Boy with bag in his head
Pikkumies kassi päässä

Kauppakassilla tässä lienee tarkoitetaan kaupasta saatavaa muovikassia. Kauppakassia käytetään ostosten kantamiseen kaupasta autoon ja autosta kotiin.

Muovikassit eli muovipussit ovat muovista valmistettuja kantokasseja, joiden yleisin käyttö lienee ostoskassina ja roskapussina. Muovikasseja on kaikenvärisiä ja -kokoisia ja eri painatuksilla varustettuja. Ne ovat ohuita, keveitä ja joustavia. Laajaan käyttöön muovikassit levisivät 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 2002 maailmassa valmistettiin erikokoisia ja -laatuisia muovikasseja yhteensä 4–5 biljoonaa kappaletta
Onkin hyvä kysymys miksi muovipusseja käytetään. Muovipussit eivät maadu ja niiden polttaminen aiheuttaa myrkyllisiä kaasuja. Luontoon ja veteen heitetyt muovipussit aiheuttavat ongelmia eläimille. Lähiaikoina onkin kehitetty myös biohajoavia muovipusseja, jotka eivät kuitenkaan ole yhtä kestäviä.
Samaa muovikassia voisi käyttää useamman kerran ennen sen päätymistä roskapussiksi. Toiset taas käyttävät mieluummin paperista tai kankaista kassia ostosten kantamiseen. Joissakin paikoissa muovipussien käytöstä on määrätty erityinen vero tai ne on kielletty kokonaan.
Kehitysmaissa pikkupojat valmistavat tyhjistä muovipusseista esimerkiksi jalkapalloja itselleen.
Fingers

Miksi on sormet?

Little Green Boy's hand
Pikkumiehen iso käsi

Yritäppäs pitää käsi nyrkissä ja koeta sitten vaikkapa poimia leluja lattialta, tai syödä jogurttia lusikalla. Sormet erottavat ihmiset ja muut kädelliset useimmista eläimistä, sillä ne mahdollistavat esineisiin tarttumisen. Voit koettaa myös poimia esineitä varpailla – se on mahdollista, muttei kovin helppoa. Sormet ovat mahdollistaneet myös erilaisten työkalujen käytön.

Työkalut ovat tärkeä vaihe ihmisen kehityksessä. Aseiden avulla ihmiset ovat voineet metsästää ruokaa muillekin kuin itselleen. Osa porukasta on voinut jäädä kotiin ja osa on mennyt metsästämään. Myöhemmin työkalujen avulla on voitu kaataa puita, viljellä maata, rakentaa taloja jne.
Tärkein sormista on peukalo. Peukalo liikkuu muita sormia vastaan mikä mahdollistaa hienomekaanisen peukalo-etusormi-otteen. Ihmisen teknologisen ylivertaisuuden eläimiin verrattuna sanotaan liittyvän, aivojen lisäksi, tähän liikkeeseen. Se on eläinkunnassa hyvin harvinainen: opossumi, koala ja jotkut kädelliset pystyvät hiukan vastaavaan.
Voit kokeilla peukalon tarpeellisuutta laittamalla vaikkapa hanskan käteen niin, ettei peukalo ole omassa lokerossaan. Yritäppäs sitten poimia esineitä käteesi.
Ford Model T

Mistä autot tulevat?

Little Green Boy in a car
Pikkumies autossa

Ajatus itsestään kulkevasta vaunusta on vanha, vaikka ajatuksen keksimisestä kuluikin vielä muutama sata vuotta, kunnes saksalainen Carl Benz valmisti ensimmäisen nykyisenkaltaisella polttomoottorilla varustetun auton. Jo 1400-luvulla suunniteltiin itseliikkuvia ajoneuvoja, ja muun muassa Leonardo da Vinci pohti jousivoiman käyttöä kulkuneuvoissa. Myöhemmin Isaac Newton kehitti ajatuksen höyrypurkauksen voimalla liikkuvasta autosta.

Ensimmäiset 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa syntyneet autot toimivatkin höyrykoneella, ja varhaisimmaksi autoksi sanotaan usein Nicolas Josef Cugnot’n kolmipyöräinen höyryauto vuodelta 1769. Tämä auto suunniteltiin armeijan  käyttöön tykkejä ja muita raskaista esineitä vetämään.
Vaikka auto keksittiinkin jo vuosisadan vaihteessa, kesti yli sata vuotta, kunnes autot alkoivat yleistyä Suomessa. Vielä mummon ja papan nuoruudessa myös hevospeli oli edelleen käytössä kulkuneuvona ja apuna vetämässä työkoneita tai puukuormia. Pikkuhiljaa autot ja traktorit kuitenkin yleistyivät ja korvasivat hevosvetoiset vaunut ja vehkeet.
Kuten esimerkiksi kenkien ja muidenkin käyttöesineiden kohdalla, myös autot alun perin valmistettiin käsityönä ja bensiinikin piti ostaa apteekista. Autojen yleistyessä niiden tuotanto siirtyi sarjatuotannoksi tehtaisiin. Autoteollisuuden uranuurtajia oli amerikkalainen Henry Ford, joka rakensi ensimmäisen liukuhihnoihin perustuvan autotehtaan. Aikoinaan autojen värivalikoima oli nykyistä pienempi. Fordin kerrotaan sanoneen että asiakkaat voivat valita autolleen minkä tahansa värin, kunhan se on musta.
Nykyisin autoja valmistetaan tehtaissa ympäri maailmaa; myös Suomessa. Suurin osa autoista on edelleen polttomoottoritoimisia bensiini- tai diesel -käyttöisiä autoja, mutta esimerkiksi etanolilla ja sähköllä toimivat autot yleistyvät jatkuvasti. Autot aiheuttavat saasteita, jotka sotkevat luontoa ja siksi puhtaampia autoja kehitetään koko ajan.