Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2020

Miksi liikennevaloissa on poikien kuva, eikä tyttöjen kuva?

Kysymyksessä yhdistyy mielenkiintoisella tavalla suojateiden- liikennevalojen ja kuvasymbolien historia.


Jalankulkijoiden suojateitä tiedetään käytetyn jo Rooman valtakunnassa yli 2000 vuotta sitten. Pompeijin raunioissa voi edelleen nähdä ”suojateitä”, eli tien yli vievä kivistä tehty polku. Tielle ohjatut likavedet valuivat kivien välistä ja kiviä pitkin kävelevien jalankulkijoiden sandaalit pysyivät puhtaina. Myös hevosvaunut joutuivat hidastamaan suojateiden kohdalla, jolloin tien ylittäminen oli jalankulkijoille turvallista.

Kuvahaun tulos: first pedestrian traffic lights
Ensimmäisten liikennevalojen tiedote


Liikennevalojen historia puolestaan alkaa rautateistä. Jo ennen autojen yleistymistä junia varten käytettiin signaalivaloja, jotta estettiin junia ajautumasta törmäyskurssille. Vuonna 1868 rautatieinsinööri J P Knight suunnitteli ensimmäiset jalankulkijoille tarkoitetut liikennevalot, jotka asennettiin Lontooseen parlamenttitalon ulkopuolelle suojelemaan jalankulkijoita hevosliikenteeltä. Liikennevalo oli oikeastaan poliisin operoima rautatieopaste, jossa oli vihreä ja punainen valo ja semafori. Kaasukäyttöinen valo räjähti ja aiheutti poliisimiehen kuoleman. Tämän takia ajatus liikennevaloista unohdettiin vuosikymmeniksi, kunnes autojen yleistyttyä liikennevaloille tuli taas kysyntää ja ensimmäiset modernit liikennevalot asennettiin Yhdysvaltoihin vuonna 1914.


Kolmas osa vastausta on miestä ja naista esittävien piktogrammien historia.  Aiemmin julkisten tilojen opasteet, esim. vessojen kyltit olivat kylttejä joissa on teksti tai numero. Tämä aiheutti joskus ongelmia kun asiakas ei osannut lukea tekstiä ja hädissään saattoi esimerkiksi mennä väärään vessaan.  Ongelmaan kiinnitettiin huomiota Viiniläisessä museossa vuonna 1924 ja siellä kyltteihin kehitettiin kuvaavat symbolit, jotka ihmiset voivat ymmärtää heidän äidinkielestään huolimatta. Joitakin muutoksia vuosien varrella on tapahtunut, mutta esim. vessoissa kyltit ovat lähestulkoon samanlaisia kuin silloin lähes 100 vuotta sitten.

Kuvahaun tulos: pedestrian traffic light
Berliinin liikennevalomies


Ei ole tarkkaan tiedossa milloin kävelevän ihmisen kuva tuli jalankulkijoiden liikennevaloihin. Eri kaupungeissa liikennevaloissa on käytetty erilaisia valoja ja symboleita. Joissakin esimerkiksi ukon sijaan on tekstit ”Kävele” ja ”Stop”. Joissakin pysähtymistä tarkoittavissa valoissa on kämmenen kuva. Periaatteessahan liikennevaloissa esiintyvä hahmo on vain ihminen, mutta WC-kylttien takia ihmiset ajattelevat hameettoman hahmon olevan nimenomaan mies. Asiasta käytiin keskustelua Saksojen yhdistymisen aikaan, kun Itä-Berliiniläisissä liikennevaloissa oli nimenomaan miehen hattua käyttävä hahmo ja Länsi-Berliinissä vain yleinen ”ihmishahmo”. Hattupäisestä liikennevalohahmosta on sittemmin tullut yksi Berliinin symboli.

Ehkä Berliinin esimerkin houkuttelemina eri kaupungit ovat sittemmin ottaneet väliaikaisesti tai pysyvästi käyttöön erilaisia hahmoja liikennevaloihinsa. Tanskassa on ollut Viikinkejä, Iso-Britanniassa Maija Poppasia ja Uudessa Seelannissa on ollut maorien haka-tanssia tanssivia hahmoja. Liikennevaloissa on ollut myös tyttöjä, pariskuntia ja perheitä.


Suomessa jalankulkijoiden liikennevaloista säädetään liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa tieliikenteen liikennevaloista 1012/2001 §21, sekä tieliikennelaissa 10.8.2018/729.

Asetus sanoo seuraavaa:
Jalankulkijaopastimessa on oltava kaksi päällekkäin sijoitettua valoaukkoa, joista ylempi näyttää kiinteää punaista ja alempi kiinteää tai vilkkuvaa vihreää valoa.
Jalankulkijaopastimella näytetään joko punaista tai vihreää valoa. Punainen valo esittää seisovaa henkilöä ja vihreä valo kävelevää henkilöä.

Tieliikennelain liite 2:n kohta 10:ssä on esitetty selitys ja kuvat sallituista liikennevaloista:
Jalankulkijaopastimessa punainen valo esittää seisovaa henkilöä ja vihreä valo kävelevää henkilöä. Punainen valo osoittaa, että jalankulkija ei saa astua ajoradalle, pyörätielle eikä raitiotielle. Vihreä valo osoittaa, että jalankulkija saa astua ajoradalle, pyörätielle tai raitiotielle.

Lakitekstin liitteenä oleva kuva liikennevaloista

Lainsäätäjät kuvittelevat että hauskojen asioiden salliminen aiheuttaisi kaaoksen, joten liikennevaloissa saa käyttää vain laissa määrättyjä tylsiä pojan kuvia.