Kauppakassilla tässä lienee tarkoitetaan kaupasta saatavaa muovikassia. Kauppakassia käytetään ostosten kantamiseen kaupasta autoon ja autosta kotiin.

Muovikassit eli muovipussit ovat muovista valmistettuja kantokasseja, joiden yleisin käyttö lienee ostoskassina ja roskapussina. Muovikasseja on kaikenvärisiä ja -kokoisia ja eri painatuksilla varustettuja. Ne ovat ohuita, keveitä ja joustavia. Laajaan käyttöön muovikassit levisivät 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 2002 maailmassa valmistettiin erikokoisia ja -laatuisia muovikasseja yhteensä 4–5 biljoonaa kappaletta

Onkin hyvä kysymys miksi muovipusseja käytetään. Muovipussit eivät maadu ja niiden polttaminen aiheuttaa myrkyllisiä kaasuja. Luontoon ja veteen heitetyt muovipussit aiheuttavat ongelmia eläimille. Lähiaikoina onkin kehitetty myös biohajoavia muovipusseja, jotka eivät kuitenkaan ole yhtä kestäviä.

Samaa muovikassia voisi käyttää useamman kerran ennen sen päätymistä roskapussiksi. Toiset taas käyttävät mieluummin paperista tai kankaista kassia ostosten kantamiseen. Joissakin paikoissa muovipussien käytöstä on määrätty erityinen vero tai ne on kielletty kokonaan.

Kehitysmaissa pikkupojat valmistavat tyhjistä muovipusseista esimerkiksi jalkapalloja itselleen.

Yritäppäs pitää käsi nyrkissä ja koeta sitten vaikkapa poimia leluja lattialta, tai syödä jogurttia lusikalla. Sormet erottavat ihmiset ja muut kädelliset useimmista eläimistä, sillä ne mahdollistavat esineisiin tarttumisen. Voit koettaa myös poimia esineitä varpailla – se on mahdollista, muttei kovin helppoa. Sormet ovat mahdollistaneet myös erilaisten työkalujen käytön.

Työkalut ovat tärkeä vaihe ihmisen kehityksessä. Aseiden avulla ihmiset ovat voineet metsästää ruokaa muillekin kuin itselleen. Osa porukasta on voinut jäädä kotiin ja osa on mennyt metsästämään. Myöhemmin työkalujen avulla on voitu kaataa puita, viljellä maata, rakentaa taloja jne.

Tärkein sormista on peukalo. Peukalo liikkuu muita sormia vastaan mikä mahdollistaa hienomekaanisen peukalo-etusormi-otteen. Ihmisen teknologisen ylivertaisuuden eläimiin verrattuna sanotaan liittyvän, aivojen lisäksi, tähän liikkeeseen. Se on eläinkunnassa hyvin harvinainen: opossumi, koala ja jotkut kädelliset pystyvät hiukan vastaavaan.

Voit kokeilla peukalon tarpeellisuutta laittamalla vaikkapa hanskan käteen niin, ettei peukalo ole omassa lokerossaan. Yritäppäs sitten poimia esineitä käteesi.

Ajatus itsestään kulkevasta vaunusta on vanha, vaikka ajatuksen keksimisestä kuluikin vielä muutama sata vuotta, kunnes saksalainen Carl Benz valmisti ensimmäisen nykyisenkaltaisella polttomoottorilla varustetun auton. Jo 1400-luvulla suunniteltiin itseliikkuvia ajoneuvoja, ja muun muassa Leonardo da Vinci pohti jousivoiman käyttöä kulkuneuvoissa. Myöhemmin Isaac Newton kehitti ajatuksen höyrypurkauksen voimalla liikkuvasta autosta.

Ensimmäiset 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa syntyneet autot toimivatkin höyrykoneella, ja varhaisimmaksi autoksi sanotaan usein Nicolas Josef Cugnot’n kolmipyöräinen höyryauto vuodelta 1769. Tämä auto suunniteltiin armeijan  käyttöön tykkejä ja muita raskaista esineitä vetämään.

Vaikka auto keksittiinkin jo vuosisadan vaihteessa, kesti yli sata vuotta, kunnes autot alkoivat yleistyä Suomessa. Vielä mummon ja papan nuoruudessa myös hevospeli oli edelleen käytössä kulkuneuvona ja apuna vetämässä työkoneita tai puukuormia. Pikkuhiljaa autot ja traktorit kuitenkin yleistyivät ja korvasivat hevosvetoiset vaunut ja vehkeet.

Kuten esimerkiksi kenkien ja muidenkin käyttöesineiden kohdalla, myös autot alun perin valmistettiin käsityönä ja bensiinikin piti ostaa apteekista. Autojen yleistyessä niiden tuotanto siirtyi sarjatuotannoksi tehtaisiin. Autoteollisuuden uranuurtajia oli amerikkalainen Henry Ford, joka rakensi ensimmäisen liukuhihnoihin perustuvan autotehtaan. Aikoinaan autojen värivalikoima oli nykyistä pienempi. Fordin kerrotaan sanoneen että asiakkaat voivat valita autolleen minkä tahansa värin, kunhan se on musta.

Nykyisin autoja valmistetaan tehtaissa ympäri maailmaa; myös Suomessa. Suurin osa autoista on edelleen polttomoottoritoimisia bensiini- tai diesel -käyttöisiä autoja, mutta esimerkiksi etanolilla ja sähköllä toimivat autot yleistyvät jatkuvasti. Autot aiheuttavat saasteita, jotka sotkevat luontoa ja siksi puhtaampia autoja kehitetään koko ajan.

Varhaisimmat jonkinlaiset kenkiin viittaavat löydökset ovat noin kymmenen tuhannen vuoden takaa. Ihmiset ovat siis ammoisista ajoista alkaen oppineet, että jalkapohjat on toisinaan hyvä suojata kylmältä, teräviltä kiviltä tai muilta haitoilta. Toisaalta olosuhteiden salliessa, myös paljasjalkaisuus on aina ollut muodissa.

Ennen 1000-lukua erityyppisiä sandaaleja käyttivät muun muassa kreikkalaiset, joille kenkien käyttö oli varallisuuden ja aseman tunnus. Roomalaisten sandaaleista puolestaan kehittyi yksinkertaisia saappaita. 1100-luvulla keltit käyttivät nahkatossuja, jossa oli sisäpuolella turkki lämmittämässä.

Keskiajalla kengissä saattoi olla jopa puolimetriset suipot kärjet. 1500-luvulla tulivat muotiin kävelykelvottomat, jopa puoli metriä korkeat korokepohjat, chopinet. 1600-luvulla yleistyivät kengännauhoilla kiristettävät kengät. Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV käytti korokepohjakenkiä villiten Euroopan hovit.

Aiemmin kengät tehtiin aina käsityönä. Suutarien ammattikunta oli arvostettu ja he ompelivat kengät pikilangalla kasaan käsitellyistä nahan paloista. Nykyisin suutarit lähinnä korjaavat kenkiä ja kopioivat avaimia. 1700-luvulla kenkäteollisuus kehittyi ja sarjatuotanto alkoi. Ensimmäiset kenkätehtaat perustettiin ja samoin ensimmäinen kenkäkauppa avattiin Bostonissa. 1900-lukua lähestyttäessä keksittiin muun muassa urheilukengät ja kenkien valmistus helpottui ompelukoneen keksimisen ansiosta. Suomessa maaseutuväestön perinteiset jalkineet olivat tuohivirsut. Virsut valmistettiin punomalla tuohisuikaleista.

Nykyisin suurin osa kengistä valmistetaan suurissa tehtaissa Aasian maissa. Kengät saatetaan valmistaa osin käsityönä, mutta nykyisin tehdas saattaa valmistaa tuhansia kenkäpareja päivässä, kun taas täysin käsityönä tehtyihin kenkiin saattoi aikoinaan suutarilta kulua viikko.

Kuten aiemmissa tähdistä ja avaruudesta kertovissa artikkeleissa on kerrottu, on avaruus nykytiedon mukaan syntynyt alkuräjähdyksestä tähtineen ja planeettoineen päivineen. Aurinko on meitä lähin tähti – siksi se näyttää niin suurelta. Muut tähdet ovat toisinaan aurinkoa tuhansia kertoja suurempia, mutta ne ovat niin kaukana, että ne näyttävät pieniltä pisteiltä yötaivaalla.

Tähtiä sammuu ja uusia syntyy jatkuvasti. Koska tähdet ovat niin kaukana, niiden valo matkaa tänne miljoonia vuosia. Näkemämme tähtitaivas on siis oikeastaan kuin vanha valokuva siitä, miltä tähdet näyttivät miljoonia tai miljardeja vuosia sitten. Voi olla, että osa näkemistämme tähdistä on oikeasti jo sammunut ja uusia on syntynyt tilalle.

Kuinka uusia tähtiä sitten syntyy? Tähdet syntyvät tiivistymällä kylmistä kaasupilvistä oman painovoimansa ansioista. Lopulta syntyvä tähti asettuu vakaaseen tilaan. Valmistuttuaan tähti saa energiaa ydinreaktioista fuusioimalla vetyä. Oma aurinkomme on nyt tässä vaiheessa. Aurinkomme on noin viiden miljardin vuoden ikäinen ja se on elinkaarensa puolivälissä.

Kun fuusioitava vety alkaa loppua tähden keskustassa, siirtyy tähti fuusioimaan heliumia (samaa ainetta, jota on kaasuilmapalloissa) samalla tähden sisus kutistuu ja kuumenee, mutta ulko-osat laajenevat ja viilenevät. Näin tähdestä tulee punainen jättiläinen. Tämän jälkeen suunnilleen auringon massaisesta tähdestä tulee planetaarinen sumu, jonka keskustähti on tiivis valkoinen kääpiö. Sumu häviää, ja kylmenevä valkoinen kääpiö jää jäljelle.

Aurinkoa noin 10 kertaa raskaamman tähden kohtalona on  supernovaräjähdys, jossa syntyy kaasupilven lisäksi joko neutronitähti tai musta aukko. Supernova on valtava räjähdys, jossa sammuva tähti räjähtää kuin pommi ja sinkoaa materiaa ympäri avaruutta. Musta aukko on kappale, jonka vetovoima on niin suuri, että se imee sisäänsä kaiken – valonkin. Uskotaan, että esimerkiksi oman galaksimme keskellä on valtava musta aukko, jonka nimi on Sagittarius A.

Kuu on maapallon ainoa luonnollinen kiertolainen, eli satelliitti. Maata kiertää kuun lisäksi myös paljon pieniä ihmisen tekemiä esineitä, kuten sää- ja tietoliikennesatelliitteja ja vanhoja avaruusalusten osia, avaruusromua. Kuu on kiertänyt maata vuosimiljardeja, muttei kuitenkaan aina. Kun ihmiset kävivät kuussa 70-luvulla, heidän mukanaan tuomien kivinäytteiden perusteella on esitetty teoria, että toinen planeetta törmäsi nuoreen maapalloon ja jäljelle jääneistä kappaleista muodostui kuu. Tämä teoria ei kuitenkaan ole ainoa.

Kuu heijastaa Auringon valoa, ja on taivaan toiseksi kirkkain kohde Auringon jälkeen. Kuu näyttää keltaiselta, mutta se on oikeasti harmaa ja kylmä kivipallo. Yötaivaalla mollottava kuu on aina ollut kiehtova kohde ihmisille. Kuun eri vaiheet, täysikuu, puolikuu jne. riippuvat siitä, kuinka maapallon varjo peittää toisinaan osan kuusta. Kuukausi on se aika, joka kuulta kestää maapallon kiertämiseen.

Monilla muillakin aurinkokunnan planeetoilla on kuita – yleensä useampia. Muiden planeettojen kuilla on erilaisia nimiä, kuten Marsin kuut Phobos ja Deimos. Maan kuulla ei kuitenkaan ole mitään muuta nimeä. Kuu vaikuttaa vahvasti elämään maapallolla. Esim. merien vuorovesi-ilmiö johtuu kuun vetovoimasta.

Ennen vanhaan ihmiset kuvittelevat näkevänsä kuussa meriä ja kaupunkeja. Uskottiin, että siellä asuu kuu-ukkoja. Oikeasti kuu on melko tyhjä paikka. Siellä on vain kiviä ja muutamia avaruusalusten romuja ja muutama astronauttien käyttämä kuuauto. Autoja ei voinut ottaa mukaan ,joten ne jätettiin kuuhun ikuisiksi ajoiksi. Lisäksi kuussa on muutama Amerikan lippu ja esimerkiksi golf-palloja, joita astronautit kuussa käydessään löivät.

Siili on pieni ja piikikäs hyönteissyöjä ja yöeläjä. Siili on lajina hyvin vanha. Siilit ovat säilyneet lähes muuttumattomina vuosimiljoonia. Siilejä on saattanut olla jo dinosaurusten aikaan.

Mummon ja papan ollessa koulussa, vanhoissa koulukirjoissa oli kuva, jossa esitettiin siilin olevan kyykäärmeen päävihollinen. Siili ei kuitenkaan elävän aikuisen käärmeen kimppuun hyökkäisi. Käärmeen raadot tai -poikaset siilille saattavat kuitenkin kelvata.

Siilien luontaista ravintoa ovat kovakuoriaiset, lehväluteet, tuhatjalkaiset , muurahaiset, pihtihäntäiset ja hämähäkit. Siilit syövät kuitenkin myös toukkia, etanoita , lieroja, sammakoita , sisiliskoja sekä hiirien , myyrien ja maassa pesivien lintujen poikaisia. Siilille kelpaavat elävien eläinten lisäksi raadot ja kasviravinto, kuten tammenterhot , sienet ja marjat.

Pihasiileille voi tarjota esimerkiksi keitettyä kalaa ja murskattuja maapähkinöitä. Kalat pitää keittää, jotta siinä mahdollisesti piilevät loiset kuolevat eivätkä leviä siilin elimistöön. Siileille voi tarjota myös vaikkapa kissanruokaa, sekä kuiva- että märkäruokaa, koska ne eivät sisällä kovin suuria määriä suolaa tai voimakkaita mausteita, jotka voivat olla siilille haitaksi. Hyönteissyöjänä siilin hampaat eivät sovellu jyrsimiseen, joten kovia pellettejä on suositeltavaa liottaa vedessä ennen siilille tarjoamista.

Magneettikuvaus on menetelmä, jonka avulla lääkärit voivat nähdä ihmisen sisälle. Ihmisessä ei ole konepeltiä, jonka voi helposti avata kuten autossa. Olisi hankalaa jos aina pitäisi tehdä leikkaus, jotta päästään tutkimaan mitä ihmisen sisällä tapahtuu.

Ihmisen sisälle näkemiseen on useita eri menetelmiä. Vanha menetelmä on röntgen-kuvaus, jonka avulla voi helposti nähdä esimerkiksi luurangon. Tällä tavoin on helppo tutkia vaikkapa onko jalassa murtumaa. Muita vanhempia menetelmiä on esim. tähystys, jossa pieni kamera työnnetään ihmisen sisään, esimerkiksi suun kautta.

Magneettikuvaus on menetelmistä uusimpia. Siinä suuri sähkömagneetti ja tietokone muodostavat eräänlaisen kameran, jolla voidaan ottaa valokuva ihmisestä viipaleina. Magneettikuva näyttää vähän viipaloidulta perunalta ja siinä voi helposti nähdä eri kerroksina miltä ihmisen sisällä näyttää. Magneettikuvauksen avulla voidaan tutkia esimerkiksi ihmiskehon tärkeintä osaa, aivoja ja niiden toimintaa.

Talo vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta kaikki eivät asu taloissa. Eri puolilla maailmaa ihmiset asuvat eri tavoilla. Äskettäin lehdessä kerrottiin tytöstä joka asuu junassa ja naisesta, joka on asunut vuoden lentokentällä. Thaimaassa on perheitä, jotka asuvat hylätyissä lentokoneenraadoissa. Mongoliassa on tavallista asua paksussa huovasta tehdyssä teltassa, jurtassa. Tietyt heimot asuvat savimajoissa ja jotkut asuvat pysyvästi teltassa tai asuntovaunussa.

Taloissa on kuitenkin omat hyvät puolensa. Taloja on helppo lämmittää ja ne tarjoavat hyvän suojan tuulelta, sateelta, villieläimiltä ja kutsumattomilta vierailta. Toisaalta talot ovat kalliita ja vaativat paljon huolenpitoa. Taloja ei voi siirtää. Se on yksi syy, miksi esimerkiksi sirkusväki asuu asuntovaunuissa.

Kuinka pidettiin yhteyttä ennen puhelinta? Viidakkorummuilla, savumerkeillä, postivaunuilla, läheteillä, lennättimellä? Useampaa henkilöä pidetään puhelimen keksijänä. Eräs tunnetuimmista (joskin ei ehkä aivan ensimmäinen) on Alexander Graham Bell. Hänen sanotaan puhuneen puhelimessa ensimmäiset sanat: ”Watson tule tänne, minulla on asiaa”.

Vielä äitisi ja isäsi ollessa nuoria oli käytössä ns, lankapuhelimet ja kännyköistä ja kuvapuheluista ei osattu edes unelmoida. Niitä näkyi vain tieteiselokuvissa. Radiopuhelimia sentään oli käytössä viranomaisilla ja rekkamiehillä. Yleensä jokaisessa kodissa oli yksi puhelin ja se oli eteisessä puhelinpöydällä. Pöydällä oli sitten pieni muistilehtiö, johon yleensä ajankuluksi töherreltiin samalla, kun puhelimen kierteistä johtoa kiedottiin sormen ympärille ajankuluksi pitkän puhelun aikana. Tavallisesti puhelimesta ei nähnyt kuka soittaa, joten aina piti vastata asiallisesti omalla nimellä tai puhelinnumerolla.

Nykyisin puhelinta pidetään itsestäänselvyytenä. Ihmiset ovat tavoitettavissa aina ja kaikkialla. Puhelin on kätevä tapa pitää yhteyttä kauempana asuviin sukulaisiin. Savumerkit, viidakkorumpu ja huutaminen kun ei kovin kauas kanna.