Moon

Mistä kuu tulee?

Little Green Boy and Moon
Pikkumies ja kuu

Kuu on maapallon ainoa luonnollinen kiertolainen, eli satelliitti. Maata kiertää kuun lisäksi myös paljon pieniä ihmisen tekemiä esineitä, kuten sää- ja tietoliikennesatelliitteja ja vanhoja avaruusalusten osia, avaruusromua. Kuu on kiertänyt maata vuosimiljardeja, muttei kuitenkaan aina. Kun ihmiset kävivät kuussa 70-luvulla, heidän mukanaan tuomien kivinäytteiden perusteella on esitetty teoria, että toinen planeetta törmäsi nuoreen maapalloon ja jäljelle jääneistä kappaleista muodostui kuu. Tämä teoria ei kuitenkaan ole ainoa.

Astronaut on moon
Astronautti kuussa

Kuu heijastaa Auringon valoa, ja on taivaan toiseksi kirkkain kohde Auringon jälkeen. Kuu näyttää keltaiselta, mutta se on oikeasti harmaa ja kylmä kivipallo. Yötaivaalla mollottava kuu on aina ollut kiehtova kohde ihmisille. Kuun eri vaiheet, täysikuu, puolikuu jne. riippuvat siitä, kuinka maapallon varjo peittää toisinaan osan kuusta. Kuukausi on se aika, joka kuulta kestää maapallon kiertämiseen.

Monilla muillakin aurinkokunnan planeetoilla on kuita – yleensä useampia. Muiden planeettojen kuilla on erilaisia nimiä, kuten Marsin kuut Phobos ja Deimos. Maan kuulla ei kuitenkaan ole mitään muuta nimeä. Kuu vaikuttaa vahvasti elämään maapallolla. Esim. merien vuorovesi-ilmiö johtuu kuun vetovoimasta.
Lunar Rover
Kuuauto

Ennen vanhaan ihmiset kuvittelevat näkevänsä kuussa meriä ja kaupunkeja. Uskottiin, että siellä asuu kuu-ukkoja. Oikeasti kuu on melko tyhjä paikka. Siellä on vain kiviä ja muutamia avaruusalusten romuja ja muutama astronauttien käyttämä kuuauto. Autoja ei voinut ottaa mukaan ,joten ne jätettiin kuuhun ikuisiksi ajoiksi. Lisäksi kuussa on muutama Amerikan lippu ja esimerkiksi golf-palloja, joita astronautit kuussa käydessään löivät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.