Kuten aiemmissa tähdistä ja avaruudesta kertovissa artikkeleissa on kerrottu, on avaruus nykytiedon mukaan syntynyt alkuräjähdyksestä tähtineen ja planeettoineen päivineen. Aurinko on meitä lähin tähti – siksi se näyttää niin suurelta. Muut tähdet ovat toisinaan aurinkoa tuhansia kertoja suurempia, mutta ne ovat niin kaukana, että ne näyttävät pieniltä pisteiltä yötaivaalla.

Tähtiä sammuu ja uusia syntyy jatkuvasti. Koska tähdet ovat niin kaukana, niiden valo matkaa tänne miljoonia vuosia. Näkemämme tähtitaivas on siis oikeastaan kuin vanha valokuva siitä, miltä tähdet näyttivät miljoonia tai miljardeja vuosia sitten. Voi olla, että osa näkemistämme tähdistä on oikeasti jo sammunut ja uusia on syntynyt tilalle.

Kuinka uusia tähtiä sitten syntyy? Tähdet syntyvät tiivistymällä kylmistä kaasupilvistä oman painovoimansa ansioista. Lopulta syntyvä tähti asettuu vakaaseen tilaan. Valmistuttuaan tähti saa energiaa ydinreaktioista fuusioimalla vetyä. Oma aurinkomme on nyt tässä vaiheessa. Aurinkomme on noin viiden miljardin vuoden ikäinen ja se on elinkaarensa puolivälissä.

Kun fuusioitava vety alkaa loppua tähden keskustassa, siirtyy tähti fuusioimaan heliumia (samaa ainetta, jota on kaasuilmapalloissa) samalla tähden sisus kutistuu ja kuumenee, mutta ulko-osat laajenevat ja viilenevät. Näin tähdestä tulee punainen jättiläinen. Tämän jälkeen suunnilleen auringon massaisesta tähdestä tulee planetaarinen sumu, jonka keskustähti on tiivis valkoinen kääpiö. Sumu häviää, ja kylmenevä valkoinen kääpiö jää jäljelle.

Aurinkoa noin 10 kertaa raskaamman tähden kohtalona on  supernovaräjähdys, jossa syntyy kaasupilven lisäksi joko neutronitähti tai musta aukko. Supernova on valtava räjähdys, jossa sammuva tähti räjähtää kuin pommi ja sinkoaa materiaa ympäri avaruutta. Musta aukko on kappale, jonka vetovoima on niin suuri, että se imee sisäänsä kaiken – valonkin. Uskotaan, että esimerkiksi oman galaksimme keskellä on valtava musta aukko, jonka nimi on Sagittarius A.