Minne vesi menee viemäristä

Kun vettä menee viemäriin, se matkustaa putkia pitkin pois talosta. Vesi menee ensin isoihin putkiin maan alla. Sieltä se jatkaa matkaansa puhdistuslaitokseen. Puhdistuslaitoksessa vesi siivotaan kaikesta liasta ja roskista, niin että siitä tulee taas puhdasta. Kun vesi on puhdasta, se voidaan päästää takaisin luontoon, esimerkiksi jokiin tai järviin.

Viemäri siis auttaa meitä viemään likaisen veden pois ja puhdistamaan sen, jotta voimme pitää ympäristön puhtaana.

Miksi pitää mennä kotiin?

Koti on paikka, jossa säilytetään omia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja jossa perheen jäsenet asuvat. Koti käsitetään usein taloksi, tai huoneistoksi, mutta koti ei suoraan viittaa rakennukseen. Jonkun koti voi olla teltassa, veneessä tai vaikkapa autossa. Sana Koti tulee alun perin sanasta kota. Varhaisimmat kodit olivat luonnos muodostelima, kuten luolia. Sellaista jolla ei ole kotia, kutsutaan kodittomaksi.

Esitetty kysymys liittyy varmaan siihen, että ollaan oltu jossakin kivassa tai kiinnostavassa paikassa ja vanhemmat sanovat että nyt on lähdettävä kotiin. Kyse voi olla siitä, että on aika mennä vaikkapa syömään tai nukkumaan. Nämä asiat hoidetaan yleisimmin kodissa, joten puhutaan kotiin menemisestä, vaikka varsinainen syy pois lähdölle voi olla se että on jo myöhä ja on mentävä nukkumaan. Vanhempia kannattaa aina totella ja on oltava kiitollinen siitä että on koti, johon mennä.

Miksi liikennevaloissa on poikien kuva, eikä tyttöjen kuva?

Kysymyksessä yhdistyy mielenkiintoisella tavalla suojateiden- liikennevalojen ja kuvasymbolien historia.


Jalankulkijoiden suojateitä tiedetään käytetyn jo Rooman valtakunnassa yli 2000 vuotta sitten. Pompeijin raunioissa voi edelleen nähdä ”suojateitä”, eli tien yli vievä kivistä tehty polku. Tielle ohjatut likavedet valuivat kivien välistä ja kiviä pitkin kävelevien jalankulkijoiden sandaalit pysyivät puhtaina. Myös hevosvaunut joutuivat hidastamaan suojateiden kohdalla, jolloin tien ylittäminen oli jalankulkijoille turvallista.

Kuvahaun tulos: first pedestrian traffic lights
Ensimmäisten liikennevalojen tiedote


Liikennevalojen historia puolestaan alkaa rautateistä. Jo ennen autojen yleistymistä junia varten käytettiin signaalivaloja, jotta estettiin junia ajautumasta törmäyskurssille. Vuonna 1868 rautatieinsinööri J P Knight suunnitteli ensimmäiset jalankulkijoille tarkoitetut liikennevalot, jotka asennettiin Lontooseen parlamenttitalon ulkopuolelle suojelemaan jalankulkijoita hevosliikenteeltä. Liikennevalo oli oikeastaan poliisin operoima rautatieopaste, jossa oli vihreä ja punainen valo ja semafori. Kaasukäyttöinen valo räjähti ja aiheutti poliisimiehen kuoleman. Tämän takia ajatus liikennevaloista unohdettiin vuosikymmeniksi, kunnes autojen yleistyttyä liikennevaloille tuli taas kysyntää ja ensimmäiset modernit liikennevalot asennettiin Yhdysvaltoihin vuonna 1914.


Kolmas osa vastausta on miestä ja naista esittävien piktogrammien historia.  Aiemmin julkisten tilojen opasteet, esim. vessojen kyltit olivat kylttejä joissa on teksti tai numero. Tämä aiheutti joskus ongelmia kun asiakas ei osannut lukea tekstiä ja hädissään saattoi esimerkiksi mennä väärään vessaan.  Ongelmaan kiinnitettiin huomiota Viiniläisessä museossa vuonna 1924 ja siellä kyltteihin kehitettiin kuvaavat symbolit, jotka ihmiset voivat ymmärtää heidän äidinkielestään huolimatta. Joitakin muutoksia vuosien varrella on tapahtunut, mutta esim. vessoissa kyltit ovat lähestulkoon samanlaisia kuin silloin lähes 100 vuotta sitten.

Kuvahaun tulos: pedestrian traffic light
Berliinin liikennevalomies


Ei ole tarkkaan tiedossa milloin kävelevän ihmisen kuva tuli jalankulkijoiden liikennevaloihin. Eri kaupungeissa liikennevaloissa on käytetty erilaisia valoja ja symboleita. Joissakin esimerkiksi ukon sijaan on tekstit ”Kävele” ja ”Stop”. Joissakin pysähtymistä tarkoittavissa valoissa on kämmenen kuva. Periaatteessahan liikennevaloissa esiintyvä hahmo on vain ihminen, mutta WC-kylttien takia ihmiset ajattelevat hameettoman hahmon olevan nimenomaan mies. Asiasta käytiin keskustelua Saksojen yhdistymisen aikaan, kun Itä-Berliiniläisissä liikennevaloissa oli nimenomaan miehen hattua käyttävä hahmo ja Länsi-Berliinissä vain yleinen ”ihmishahmo”. Hattupäisestä liikennevalohahmosta on sittemmin tullut yksi Berliinin symboli.

Ehkä Berliinin esimerkin houkuttelemina eri kaupungit ovat sittemmin ottaneet väliaikaisesti tai pysyvästi käyttöön erilaisia hahmoja liikennevaloihinsa. Tanskassa on ollut Viikinkejä, Iso-Britanniassa Maija Poppasia ja Uudessa Seelannissa on ollut maorien haka-tanssia tanssivia hahmoja. Liikennevaloissa on ollut myös tyttöjä, pariskuntia ja perheitä.


Suomessa jalankulkijoiden liikennevaloista säädetään liikenne- ja viestintäministeriön asetuksessa tieliikenteen liikennevaloista 1012/2001 §21, sekä tieliikennelaissa 10.8.2018/729.

Asetus sanoo seuraavaa:
Jalankulkijaopastimessa on oltava kaksi päällekkäin sijoitettua valoaukkoa, joista ylempi näyttää kiinteää punaista ja alempi kiinteää tai vilkkuvaa vihreää valoa.
Jalankulkijaopastimella näytetään joko punaista tai vihreää valoa. Punainen valo esittää seisovaa henkilöä ja vihreä valo kävelevää henkilöä.

Tieliikennelain liite 2:n kohta 10:ssä on esitetty selitys ja kuvat sallituista liikennevaloista:
Jalankulkijaopastimessa punainen valo esittää seisovaa henkilöä ja vihreä valo kävelevää henkilöä. Punainen valo osoittaa, että jalankulkija ei saa astua ajoradalle, pyörätielle eikä raitiotielle. Vihreä valo osoittaa, että jalankulkija saa astua ajoradalle, pyörätielle tai raitiotielle.

Lakitekstin liitteenä oleva kuva liikennevaloista

Lainsäätäjät kuvittelevat että hauskojen asioiden salliminen aiheuttaisi kaaoksen, joten liikennevaloissa saa käyttää vain laissa määrättyjä tylsiä pojan kuvia.

Blood moon

Mikä on verikuu?

Verikuu on nimitys kuulle täydellisen kuunpimennyksen aikana. Täydellisessä kuunpimennyksessä kuu jää kokonaan maapallon varjoon. Kuu ei silti häviä kokonaan näkyvistä, vaan näyttäytyy tumman punaisena. Punaisesta väristä johtuu nimitys ”verikuu”.

Syyskuun 28. 2015 tapahtuva kuunpimennys on vielä siitä harvinainen, että kuu on ns. ”superkuu” eli lähimpänä maata kiertoradallaan. Tästä syystä kuu näyttää tavallista suuremmalta.

Calendar

Mikä on viikko?

Aika jaetaan yleensä pienempiin osiin, jotta eri yhteyksissä olisi helpompi ilmaista ja hahmottaa ajan kulumista. Esim. on helpompi sanoa, että lapsi on viisi vuotta, kuin 438000 tuntia vanha.

Osa ajan yksiköistä perustuu taivaankappaleiden liikkeisiin.

Vuosi on se aika, jossa maapallo menee kerran auringon ympäri
Kuukausi on aika, jossa kuu menee maan ympäri
Vuorokausi on aika, jossa maa pyörähtää itsensä ympäri.

Näiden lisäksi on sitten kehitetty muita yksikköjä, kuten viikko ja tunti helpottamaan ajan ilmaisua. Kuukausi on päätetty jakaa neljään seitsemän päivän mittaiseen viikkoon ja päivät on jaettu 24 tuntiin.

Viikko on vanha keksintö, mutta se ei ole aina kaikkialla ollut 7 päivän mittainen. Raamatussa jumala luo maailman seitsemässä päivässä, mutta ajatus on vanhempi.

Erään selityksen mukaan luku seitsemän tuli seitsemästä aikoinaan havaitusta taivaankappaleesta. Päivien nimet tietyissä kielissä edelleen viittaavat taivaankappaleisiin.

Sunnuntai, Sunday on Auringon päivä
Saturday, Lauantai on Saturnuksen päivä
Maanantai, Monday on Kuun päivä

Digestive system

Miksi tulee kakka?

Little green boy with shit
Pikkumies ja kakka

Kakka, eli uloste on peräaukosta, eli pyllystä tulevaa jätettä. Se on se osa ruuasta, joka jää jäljelle, kun hyödylliset ravintoaineet käytetään hyväksi. Ruoka on tavallaan ihmisten ”polttoainetta” samalla tavalla kuin autoissa bensa. Auton pakoputkesta tulee pakokaasua ja ihmisen pyllystä tulee kakkaa.

Vaikka elimistö ei voi käyttää kakassa olevia aineita hyväksi, kasvit sen sijaan voivat. Siksi esimerkiksi lehmän tai kanan kakka on hyvä lannoite ja sillä saadaan kasvit kasvamaan hyvin. Sitten kasvit syödään ja niistä tulee uutta kakkaa. Näin luonnon kiertokulku toimii.
Human

Miksi on nainen?

Monet eliölajit voidaan jakaa sukupuoliin eli lajin lähes kaikki yksilöt voidaan luokitella kahteen eri tyyppiin – uroksiin tai naaraisiin. Ihmisistä puhuttaessa urokset ovat miehiä tai poikia ja naaraat naisia tai tyttöjä.
Lasten tai poikasten tekemiseen yleensä tarvitaan sekä mies, että nainen, mutta ei aina. Esim. kastemadot ovat yhtä aikaa molempia – miehiä ja naisia. Ihmisten suhteen lapsien tekemiseen tarvitaan kuitenkin mies, sekä nainen – eli lapsen isä ja äiti.
Steamy Window

Mistä höyry tulee saunan oveen?

Ilmassa on yleensä aina vesihöyryä seassa. Etenkin saunassa vettä on ilman seassa paljon, sillä sitä heitetään kiukaalle, josta kuumat kivet sen höyrystävät.
Vedellä on kolme olomuotoa: nestemäinen vesi, kiinteä jää ja vesihöyry. Alle 0-asteinen vesi on tavallisesti jäätä ja yli 100-asteinen höyryä. Saunassa lasinen ovi on toiselta puolelta kylpyhuoneen puolella ja kosketuksissa viileämmän ilman kanssa. Tämän takia ovi on viileämpi, kuin saunan ilma. Kun saunan ilmassa oleva kuuma vesihöyry osuu viileään oven, se tiivistyy vedeksi. Tätä ilmiötä kutsutaan kondensaatioksi.
Saman ilmiön voit nähdä vaikka metallisissa kylmävesiputkissa. Putket ”hikoilevat”, koska ne ovat niin kylmiä, että saavat ilmassa olevan vesihöyryn tiivistymään vedeksi.
Myös ihmisen uloshengittämä ilma on lämmintä ja vesipitoista. siksi kovalla pakkasella hengitys höyryää. Voit kokeilla myös hönkäistä ikkunaan tai peiliin – siihen syntyy samanlaista vesihöyryä, kuin saunan lasioveen.
Carrots

Mistä porkkana tulee?

Porkkana on maassa kasvava juures. Porkkanan maan päällä kasvavaa osaa ei normaalisti käytetä ruuaksi, mutta maan sisällä kasvava juuri on herkullista ja terveellistä purtavaa. Juuri sisältää runsaasti A-vitamiinin esiastetta beta-karoteenia, joka antaa sille oranssin värin. Porkkana on perunan jälkeen Suomen suosituin juures; sitä syödään jopa yhdeksän kiloa henkeä kohden vuodessa.
Porkkanat ovat yleensä oransseja, mutta myös valkoisia, violetteja, keltaisia ja punaisia porkkanoita on olemassa. Porkkana on kasvina sukua koiranputkelle. Saduissa ja piirretyissä porkkanat ovat yleensä jänisten lempiruokaa. Porkkana ei villinä esiinny Suomessa, joten suomalaiset jänikset syövät yleensä porkkanan sijaan myös muiden kasvien juuria ja versoja.
Joghurt

Mistä Jogurtti tulee?

Cow
Lehmä

Jogurtti, tai jukurtti on maitoa, joka on hapatettu maitohappobakteerien avulla. Jogurtin valmistus on lähellä piimän ja viilin valmistusta Myös voi ja juusto valmistetaan maidosta hapattamalla. Ennen 1900-luvun alkua jogurttia syötiin varsinkin Kaakkois-Euroopassa, Keski-Aasiassa, Lähi-idässä ja Intiassa. Myös Suomessa pienimuotoisen karjatalouden aikana talven varalle valmistettu säilyvä piimä muistutti jogurttia.

Perinteisesti jogurttia on tehty haihduttamalla maitoa ensin kolmanneksen verran lämmittämällä sitä hiljaisella tulella, jolloin siitä tulee paksumpaa
Voit kokeilla jogurtin valmistamista myös kotona vaikkapa yhdessä äidin tai isän kanssa.
Tarvitset purkillisen maitoa ja siemeneksi puoli purkillista Bulgarian jogurttia. Maito keitetään kattilassa ja sitten sen annetaan jäähtyä alle 50-asteiseksi. Jäähtyneeseen maitoon sekoitetaan jogurtti – voit lisätä maitojauhetta jos haluat jogurtista sakeampaa. Seos laitetaan sitten kulhoihin tai lasipurkkeihin ja laitetaan lämpimään paikkaan tekeytymään 4-7 tunniksi. Hyvä konsti on lämmittää uuni 50 asteeseen ja sitten sammuttaa se ja laittaa purkit sinne.
Valmista jogurttia voi maustaa sokerilla ja esimerkiksi banaanilla. Omatekoinen jogurtti säilyy jääkaapissa noin viikon (pinnalle voi muodostua heraa)